Flinkenbergin teräspalvelukeskuksessa vuosi 2017 oli menestyksekäs. BKT kasvoi Suomessa yli kolme prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuuden tilaukset pysyivät korkealla tasolla, mikä näkyi positiivisesti myös meidän tilauskannassa. Otimme tuotantoon lisää lähes 30 % metallialan ammattilaisia: polttoleikkaajia, särmääjiä ja pakkaajia, joista osa vakinaistettiin vuoden lopussa. Tilausmäärien kasvun myötä vahvistimme myös myyntiresursseja, jotta pystyimme vastaamaan asiakkaiden kyselyihin maksimissaan kahden päivän kuluessa tarjouksen saapumisesta. Henkilöstömäärän lisäyksen johdosta onnistuimme hyvin toimitusvarmuudessa. Viimeisellä neljänneksellä toimitusvarmuutemme oli 91,6 %. Erinomainen saavutus kuvastaa hyvin toimintamme joustavuutta ja tehokkuutta sekä asiakaslähtöisyyttämme. Asiakkaan menestys on läsnä joka päiväisessä toiminnassamme.
Päämiehemme thyssenkrupp Steel Europen tuotteiden kysyntä jatkui vahvana. Vuoden lopussa saimme muutaman merkittävän vuosisopimuksen N-A-XTRA® -erikoislujista rakenneteräksistä ja XAR® -kulutusta kestävistä teräksistä. Erikoisterästen toimitukset kasvoivat merkittävästi palvelutuotannossamme verrattuna vuoteen 2016. Positiivisten näkymien kautta lähdimme myös kartoittamaan Latvian markkinoita sekä osallistuimme ensimmäistä kertaa Riikan Tech Industry -messuille. Messut olivat onnistuneet. Tuomme XAR® ja N-A-XTRA® -tuotteilla varteenotettavan vaihtoehdon erikoisteräksille Latviassa.
Tuleva LaserMat® 3D-laserinvestointi on pitänyt tuotannon henkilöstön kiireisenä ja motivoituneena. Yhdessä työntekijöiden kanssa olemme kartoittaneet tuotannon virtautusta ja tehneet erinäisiä layout-suunnitelmia LEAN-menetelmiä käyttäen. Vuoden ensimmäisellä viikolla teräspalvelukeskuksemme särmäyspuristimet saivat uudet paikkansa tulevan viistelaserin tieltä. 3D-viistelaserin ensimmäiset laiteasennukset alkavat viikolla 4, jolloin tulevan laitteiston kiskostot, polttopöytä ja suodatin asennetaan. Tiukasta aikataulusta huolimatta olemme pysyneet tavoitteessamme hyvien yhteistyökumppaneidemme Alikon, MaintPartnerin ja Valkeakosken Sähköasennuksen ansiosta.
LaserMat® 3D -viistelaserin käyttöönottotarkastus tehdään Messerin tehtaalla helmikuun alussa, jonka jälkeen laitteisto pakataan kuljetettavaksi kohti Valkeakoskea. Laitteiston lopullinen asennus on näillä näkymin maaliskuun alussa, jolloin pääsemme tarjoamaan asiakkaillamme laadukkaita asennusvalmiita laserleikattuja komponentteja mittatarkkojen viisteiden kera. Uudella laserilla haemme voimakasta kasvua ja uusia asiakassegmenttejä vuoden 2018 aikana.