Vaasalaisen John R. Flinkenbergin isä, merikapteeni Efraim Flinkenberg, omisti pari pienehköä rahtilaivaa. Teini-ikäinen John R. oli tuttu näky laivoilla yhdessä veljiensä kanssa. He pääsivät työskentelemään ja matkustamaan ulkomaille saakka. Laivoilla kuljetettiin pääasiassa puuta Englantiin ja Belgiaan. Veljesten matkat olivat jännittäviä, mutta ne myös kasvattivat nuoria miehiä ja paransivat heidän taitojaan.
Koulut käytyään ja isänsä menetettyään 16-vuotias John R. päätti muuttaa Englantiin. Siellä hänen englannin kielen taitonsa parani entisestään ja hän tottui englantilaisiin tapoihin. Äidin kuoltua John R:n piti ansaita itse elantonsa vaikeina ensimmäisen maailmansodan aikoina.
Sodan jälkeen 21-vuotias John R. palasi itsenäistyneeseen Suomeen. Maassa vallitsi epätoivoinen materiaalin ja tavaran puute elintarvikkeista teollisuuden koneisiin ja laitteisiin saakka. Venäjän markkinat oli menetetty ja uusia kontakteja oli luotava. Nuori John R. Flinkenberg työllistyi yhdessä Paul Leonhardin kanssa vastaperustettuun Poultry Londonin tytäryhtiöön Helsinkiin. Yritys vei metsätuotteita Englantiin, mukaan lukien tulitikkuja, tervaa ja tärpättiä. He puolestaan toivat tekstiilejä Englannista Suomeen.
Vuonna 1921 John R. Flinkenberg ja Paul Leonhard päättivät perustaa oman yhtiön Oy Flinkenberg & Leonhard Ab:n. Tavoitteena oli käydä kauppaa kotimaisilla ja ulkomaisilla tuotteilla, pois lukien metsätaloustuotteet. John R. oli sujuva suustaan paitsi englanniksi myös saksaksi ja ranskaksi. Leonhard oli puolestaan saksalaista alkuperää.
Sovittiin, että John R. Flinkenberg huolehti metalleista ja raaka-aineista, ja Leonhard oli puolestaan vastuussa elintarvikkeista ja siirtomaatuotteista. Erik Johansson työskenteli yrityksessä alkuun myyntimiehenä, mutta myöhemmin hänestä tuli yksi yhtiön omistajista.
Flinkenberg & Leonhard toi pääasiassa englantilaisia tuotteita, erityisesti puuvillaa. Vuodesta 1926 alkaen belgialaisesta teräksestä tuli tärkeä osa tuotevalikoimaa. Bisnes kukoisti ja yrityksellä oli useita toimipisteitä ympäri Helsingin keskustaa. Valikoimaa laajennettiin uusiin tuotteisiin, kuten lannoitteisiin, teräkseen, teräslankaan, tekstiileihin ja koneisiin. Tuotiinpa maahan myös saksalaisia räjähteitä ja Van Houtenin kaakaota.
Raskaita laitteita myytiin yleensä paikallisille rautakaupoille ja elintarvikkeita ruokakauppojen kautta koko Suomeen. Asiakaskuntaan kuului myös Kone Oy, jolle myytiin teräslankaa ja -aitaa. 1920-luvulla tuotteiden kysyntä oli loputonta, mutta tuonti oli viranomaisten tiukassa valvonnassa pääoman puuttuessa nuoressa ja hiljattain itsenäistyneessä maassa.
Hyvästä liiketoiminnasta huolimatta Flinkenberg ja Leonhard ajautuivat erimielisyyksiin, ja he päättivät jakaa firman suuren laman keskellä vuonna 1929. Yritys jaettiin kahteen; John R. otti hoitaakseen raaka-aineiden ja teknisten laitteiden puolen ja Leonhard & Johansson jatkoivat elintarvikkeiden parissa.
Miten Oy Flinkenberg & Co Ab selvisi suuresta lamasta ja miltä 1930-luku näytti John R. Flinkenbergin silmin? Näihin kysymyksiin vastataan seuraavassa historiablogissamme.
Lähteet:
Henttinen, Annastiina: Tuulta purjeissa. Otava 2021.
Kuvalähteet:
Oy Flinkenberg Ab
Pohjanmaan museon arkisto: Vaasan satama 1911
