1960-luku alkoi surun merkeissä, kun John R. Flinkenberg yllättäen menehtyi joulukuussa 1960. Suunnittelemattomassa omistajanvaihdoksessa olisi jo yksinään ollut tarpeeksi ongelmia, mutta Johnin pitkän kokemuksen menettäminen toi lisähaasteensa työskentelyyn mm. ulkomaalaisten kumppaneiden kanssa. Flinkenbergin vävy, Johan von Fieandt, siirtyi yhtiön toimitusjohtajaksi.
Vuodesta 1955 alkaen Flinkenberg oli edustanut itävaltalaista Tyrolit Schleifmittelwerke Swarovskia, joka oli maailman johtavia hiomalaikkavalmistajia. Yhtiö oli halunnut perustaa tytäryhtiön Suomeen yhdessä Flinkenbergin kanssa, ja sopimus oli tarkoitus allekirjoittaa Helsingissä joulukuussa 1960. John R. Flinkenbergin yllättävä kuolema kuitenkin lykkäsi sopimusta ja yhteisyritys Oy Suomen Tyrolit Ab perustettiin vuonna 1961. Suomen Tyrolit oli lopulta yli 30 vuoden menestystarina niin Suomessa kuin muissakin pohjoismaissa. 1980-luvulle tultaessa Suomen Tyrolit oli kasvanut samankokoiseksi yritykseksi kuin Flinkenberg itse.
Suomesta tuli vuonna 1961 vapaakauppaliitto EFTA:n liitännäisjäsen. Tällä sopimuksella Suomi oli askeleen lähempänä länttä ja vapaata kauppaa ilman tullirajoja. Samoihin aikoihin myös Flinkenberg muutti liiketoimintansa mallia. Johan von Fieandtin johdolla Flinkenbergin agentuuriliike muuttui kohti tukkukauppaa alkaen toimimaan jakelijana; pitäen tuotteista ja raaka-aineista omaa varastoa ja laskuttaen asiakasta omiin nimiinsä.
Uusi liiketoimintamalli sopi erityisesti Tyrolitin hiomalaikoille ja Fulda-autonrenkaille, joita Flinkenberg edusti Suomen markkinoilla useiden vuosien ajan. Flinkenberg oli myös merkittävä venäläisten kuulalaakereiden maahantuoja. Varastointi ja pienemmät toimituseräkoot olivat tässäkin tuoteryhmässä edellytys markkinaosuuden saavuttamiselle.
Kumppaneiden luetteloon oli nyt myös ilmestynyt belgialainen teräslankavalmistaja Bekaert. Vuosien saatossa Flinkenberg on tuonut maahan tuhansia tonneja aitaverkkoa, teräskoordia ja paalauslankaa suomalaisille loppukäyttäjille, kuten UPM-Kymmenelle, Metsä konsernille, Nokian Renkaille sekä näiden edeltäjille. Bekaert on tänä päivänä Flinkenbergin vanhin päämies.
1960-luvulla Flinkenbergillä oli osastoja kuin sekatavarakaupassa konsanaan. Oli kemikaaliosasto, rautaosasto, rautakaupan tarvikeosasto, koneosasto ja tekstiiliosasto. Flinkenberg oli Suomen suurimpia villan ja puuvillalangan maahantuojia. Teknisten tuotteiden kysyntä ja rautaosaston myynnit olivat erityisiä ilonaiheita.
Elintarvikeosasto jatkoi kiinteänä osana Flinkenbergin toimintaa. Tuotevalikoimaan hankittiin erikoisuuksia ympäri maailmaa. Näihin lukeutuivat mm. appelsiinit, appelsiinimehut, simpukkakorut, koriste-esineet, rapusäilykkeet ja elävät hummerit. Kuuleman mukaan, karkailevan tuontitavaran perässä on välillä juostu ympäri lentokenttää ja Bulevardin kellaria.
Mitä tapahtuu vallankumouksellisella 1970-luvulla? Miltä näyttää Flinkenbergin öljykriisi? Näihin kysymyksiin vastataan seuraavassa historiablogissamme.
Palaa takaisin 1950-luvulle
Siirry 1970-luvulle
Lähteet:
Henttinen, Annastiina: Tuulta purjeissa. Otava 2021.
Kuvalähteet:
Oy Flinkenberg Ab